Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan Nikita Fouganthine (ent. Juha Valjakkala) pääsee helmikuussa ehdonalaiseen vapauteen. Oikeuden päätös on räikeässä ristiriidassa alkeellisimmankin oikeustajun kanssa.
Olen ymmärtänyt, että vapauttaminen on merkki yhteiskuntakelpoisuudesta. Fouganthinen osalta asia ei näytä olevan aivan tällainen. Nykyisen tuomionsa aikana hän on syyllistynyt toistuviin pakoihin tai paon yrityksiin, joiden aikana on suorittanut myös muita rikoksia. Näihin tekoihin hän on syyllistynyt myös tuomionsa viimeisinä vuosina. Huomattava on myös se, että hän suoritti erittäin raa’at veritekonsa vain kuukausia edellisen vankilatuomionsa päättymisen jälkeen. Kyseessä on siis moninkertainen rikoksenuusija.
On käsittämätöntä, että Suomen pöyristyttävän lempeää oikeuskäytäntöä vesitetään entisestään tällaisilla päätöksillä. Tällä kertaa kyse on siitä, että vapauteen päästetään henkilö, joka on vankeuden aikaisella käytöksellään kiistatta osoittanut kuuluvansa sivistyneen yhteiskunnan ulkopuolelle.
Toivon kovasti olevani väärässä, jolloin päätöksen tehneiden tuomarien ei tarvitsisi loppuelämäänsä kantaa vastuuta päätöksensä seurauksista.
Eero Tikka ytk Jyväskylä
Kirjoitus julkaistu Uusisuomi.fi:n mielipiteissä 17.12.2008ja Hämeen sanomien mielipiteissä 19.12.2008
Olin 10.-14.12. Saksan Trierissä osallistumassa EDS:n council meetingiin. En ole ennen kv-toimintaan osallistunut, mutta tämän reissun jälkeen on todettava, että kyllä olisi pitänyt! Viisipäiväinen matka oli kokonaisuutena paras kokemus aikoihin. Tapahtumaan osallistui niin loistavia tyyppejä, etten ole vastaavaa kokenut.
Kaksijäseninen suomalaisdelegaatiomme oli pääosin yhteistyössä Ruotsin edustajan kanssa, mutta tämän loistavan tyypin lisäksi mieleen jäivät erityisesti Unkarin, Tshekin, Latvian ja Puolan edustajat. Paljon muitakin erittäin hyviä tyyppejä paikalla toki oli. Harmi vain että harvaa näistä ihmisistä tulen enää koskaan tapaamaan.
Tapahtumassa oli paljon erinomaisia puhujia, joskin erityisesti aamujen ensimmäiset puheenvuorot olivat melkoista taistelua nukahtamista vastaan. Onneksi kahvia oli tarjolla. Myös työryhmien toiminta oli oikein antoisaa. Itse osallistuin human rights-työryhmään, jossa pohdimme EU:n mahdollisuuksia tukea ihmisoikeuksien puolustajia ympäri maailmaa ja Kongon ihmisoikeusloukkauksia. Voi toki kysyä, miksi keskittyä Kongoon kun ihmisoikeuksia poljetaan myös Euroopassa, kuten eräs työryhmän osallistuja tekikin. Myönnettäköön, että suhtauduin aluksi hieman epävarmasti siihen, kuinka hyvin pärjään kun työkielenä on englanti, mutta ainakin omasta mielestäni mitään ongelmia ei ollut. Joskus tulee oltua turhan itsekriittinen.
Itse council meeting oli mitä parasta viihdettä. Kokous kesti yli kymmenen tuntia, joten ymmärrettävästi porukka alkoi olla aika väsynyttä loppua kohti. Täytyy kyllä sanoa, ettei puheenjohtaja aivan saanut pidettyä tilannetta hallussaan, sillä aivan epäolennaiset asiat veivät huomattavasti aikaa. En myöskään ymmärrä miksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat avoimesti halveksuivat councilin tekemiä valintoja. Huutaminen ei myöskään oikein sovi tällaisiin tilanteisiin. Tilannetta tämän enempää ruotimatta voin vain todeta: olipahan sirkus!
Voisi olettaa, että tällaisella reissulla saksalaiset oluttuvat olisivat tulleet erittäin tutuiksi, mutta näin ei asia ole. Toki jokaisena iltana harjoitettiin vähän viihdettä, mutta illat eivät venyneet kertaakaan kovin pitkiksi. Ei tällaista reissua olisi kyllä jaksanutkaan jos joka aamu olisi alkanut krapulalla. Illat olivat kuitenkin erittäin mukavia, erityisesti viimeinen ilta, jonka ilmapiiriä voisi kuvailla erittäin vapautuneeksi. Oli erittäin antoisaa tutustua esimerkiksi tshekkiläisiin juomalauluihin.
Ei tapahtuma kuitenkaan täysin ilman ongelmia sujunut. Viimeisenä iltana osa porukasta lähti kaupungin keskustaan määränpäänään jokin klubi (me jäimme majapaikkaamme). Seurueen järkytys oli ollut valtaisa, kun siihen kuulunut belgialainen tummaihoinen edustaja ei päässyt ihonvärinsä takia sisään klubille. Siis oikeasti! Miten tällaista voi tapahtua? Toivottavasti kyseinen portsari on jo saanut potkut! Euroopalla ei missään tapauksessa ole varaa rasismiin!
Osallistuin pitkästä aikaa kuunteluoppilaana edustajiston kokoukseen 13.11.2008. En täysin muistanut, miten loistavia viihteen lähteitä edarit ovat. Päätöksenteon kannalta asiat eivät ole aivan yhtä hyvällä mallilla. Jos polkupyörien pysäköinnistä keskustellaan ylioppilaskunnan korkeimmassa päätöksiä tekevässä elimessä pidempään kuin talousarviosta, niin edustajiston olisi syytä katsoa peiliin.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin edustajistolla olisi mahdollisuus tehdä suuriakin linjauksia, mutta nykyinen edustajisto kokee tärkeämmäksi sekaantua lillukanvarsiin. Samaa omistautumista soisi edustajiston kohdistavan pikkuasioiden hoitamisen lisäksi esimerkiksi valiokuntatyöskentelyyn. Valiokunnissa kun ei edustajiston jäseniä jonoksi asti näy. Näinkö käytetään sitä valtaa, jonka tavallinen rivijäsenmaksunmaksaja on teille arvon edaattorit antanut?
Nykyistä linjaa on toki kehuttava siitä, että nyt edustajiston käyttäminen vallankumouksen välineenä tai muuna oman ideologian temmellyskenttänä, on sentään jäänyt vähiin. Halpojen ylioppilaskuntapolitiikan irtopisteiden keräileminen sen sijaan rehottaa valtoimenaan, eivätkä kokouskäytänteetkään tunnu olevan kaikilla hallussa. Vuonna 2009 voitaisiin JYY:ssakin ottaa teemaksi nykyisin niin kovin suosittu muutos.
Tulipa tässä mieleen mummoni isälleni kohdistamat sanat jonkin ajan takaa:
"Miten sinä, työläisperheen poika, olet voinut antaa pojastasi kasvaa kokoomuslaisen?"
Vähän tiesi mummo siitä, että en ole veljessarjamme (4kpl) ainoa Kokoomuksen jäsen. Lisäksi nuorempi veljeni valittiin viikonloppuna Hämeenlinnan Kokoomusnuorten hallitukseen.
Selailin tänään läpi uusimman (ja näillä näkymin viimeiseksi jäävän) Suomen kuvalehti gourmet –lehden. Vaikka en mikään vannoutunut gourmet-kokki olekaan, niin lehti herätti muutamia ajatuksia, joilla ajattelin lukijoitani kiusata.
Heti pääkirjoituksessa näkyi vahvasti koko suomalaisen elintarvikekeskustelun suurin syöpä eli eettisyyden ylikorostaminen. Itse en todellakaan anna ympäristö- tai terveysfasistien pilata ruokailun iloani. Minulle hyvä maku ja helppous ovat tuhannesti tärkeämpiä kuin kysymykset ruoan alkuperästä tai terveellisyydestä. Esimerkiksi Heidi Hautalan harhat lihansyönnin kieltämisestä ovat minun asteikollani vakavia ihmisoikeusrikoksia, joihin minua ei saada koskaan suostumaan.
Minä en aio kokea ruokavalinnoistani minkäänlaisia tunnontuskia. Suomessa tuntuvat olevan harvassa ne, jotka osaavat nauttia elämän perusasioista ilman jatkuvaa mouhuamista eettisyydestä. Jo pienet ala-astelaiset erotetaan terveestä ruokasuhteesta syyllistämällä heitä Afrikan nälänhädistä jos lautaselle jää vähänkään sitä mautonta teollisuusmössöä. On ihme etteivät syömishäiriöt ole vieläkin yleisempiä.
Aarno Laitinen on yksi harvoista, jotka uskaltavat arvostella tätä uusinta fasismin muotoa. Onnekseni en ole aivan yhtä kova kulinaristi kuin Laitinen, joten tulen toimeen vähän teollisemmallakin ravinnolla. Lisäksi tietenkin yhden hengen talouteni asettaa rajoituksia kokkaamiselle, pakkauskoot kun on nykyään suunniteltu ennemmin heimolle kuin keskivertotaloudelle.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa vielä hyvästäkin ruoasta, eikä ainoastaan keskittyä lempipuuhaani, eli viherfasistien vastustamiseen, mutta ryhdyn mieluummin valmistamaan mainiota liharuokaa, jonka alkuperästä tai rasvaprosenteista minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Jälkiruoaksi ajattelin nauttia herneen nenään tähänkin kirjoitukseen odotettavissa olevista kommenteista…
