Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

2.2.2009

Obama mustamaalauksen kohteena?

Hämeen sanomissa julkaistiin tänään lyhyt juttu Barack Obamaan kohdistuvasta laajasta mustamaalauskampanjasta. Nämä skandaalilehtien jutut ovat kuitenkin niitä samoja, joita esiintyi jo esivaalikampanjoiden aikana. Niihin uskova luultavasti vain hakee mielessään lisävahvistusta sille, että ei voi missään oloissa kannattaa Obamaa. Tällainen musta-valkoinen ajattelu on sinänsä toki huolestuttavaa.


Huolestuttavampaa on kuitenkin se, että Hämeen sanomien tapainen suhteellisen laadukas lehti menee näin helppoon. Nimittäin muutaman roskalehden ja puheradioäänen jutut ovat melko mietoa mustamaalausta verrattuna siihen maailmanlaajuiseen Bushin vastaiseen mediavyörytykseen, jota lähes kaikki mediat ovat suoltaneet katkeamatta viimeiset kahdeksan vuotta. On aivan eri asia puhua Obaman muka-väärennetyistä syntymätodistuksista, kuin toitottaa vuosikausia Bushin suunnattomasta typeryydestä ja luonnottomasta pahuudesta.


Älkääkä nyt hyvät lukijat ymmärtäkö väärin! Toki Bush teki paljon virheitä, kukapa meistä ei, mutta ehkä olisi muutaman mustamaalausepidemiaa arvostelevan jutunkin voinut lehdistä lukea kuluneen kahdeksan vuoden aikana. Joskus olisi myös mukava lukea kiihkotonta kirjoittelua Bushin kaudesta, mutta sitä saanee vielä odottaa, ehkä parikymmentä vuotta. Toivottavasti silloin tämän ajan toimittajatkin voivat miettiä hiljaa mielessään, josko tuli mentyä vähän liian pitkälle


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, vähän niin kuin historiankirjoituksessakin, että tapahtumissa tavalla tai toisella mukana olleilla on usein ongelmia saada riittävästi etäisyyttä ja laajaa perspektiiviä kohteeseensa.

Siitä olen myös Tikan tapaan huolestunut, että laatulehdetkin ryhtyvät räiskimään otsikoita kaiken maailman mitättömistä huhuista ja paikallishuoltamoiden parlamenttien partojen pärisyttelyistä. Ehkä se on tämä nykyajan meininki, että pitää olla "uutta koko ajan", kuten Maikkarin nettisivuilla lukee. On kieltämättä vähän ikävä kunnon tutkivaa journalismia ja laatuartikkeleita.

Anonyymi kirjoitti...

Bushia mustamaalattiin sen takia, että hän teki niin huonoja ja tuhoisia päätöksia ja oli myöskin aivan uskomattoman tyhmä. Ihan turha verrata Obamaa George Bushiin. Bushin Ja toisen idiootin, eli Sarah Palinin haukkuminen kertoo, että lehdistössä on sentäin jotakin rotia.

Bush on Yhdysvaltojen kaikkien aikojen huonoin presidentti. Perustelut tiedät itsekin ihan hyvin(ympäristöpolitiikka, Irakin sota, uskonnollinen hörhöily ym). Eikö tällaista spedeä sitten saisi arvostella? Vastaus on, että kyllä saa ja pitääkin.

Ei ole tietenkään kovinkaan omaperäisesti sanottu, että Bushia ihailevat vain hörhöt tai idiootit, mutta niinhän se menee. Onneksi tällaisia ihmisiä on tosin kokoomuksessa aika vähän.

Järjestimme muuten kavereiden kanssa viikonloppuna "Bush ulos valkoisesta talosta"-aiheiset-bileet, jossa mm. ammuimme ilmakiväärillä Bushin pärställä päällystettyjä ampumataulua ilmakiväärillä. Minä tosin hävisin kilpailun :( Osuin vain pari kertaa olkapäähän. Kaveri osui pari hyvää laukausta suoraan silmien väliin :)


tv Zakke

Eero Tikka kirjoitti...

Oman kokemukseni toisia spedeiksi kutsuvat ovat hörhöjä ja idiootteja...

Anonyymi kirjoitti...

Mustamaalauskampanjoitakin on vähän erilaisia.

Bushin pääasiallinen arvostelu/mustamaalaus liittyi paljolti henkilön tekemiin päätöksiin. Oliko arvostelu aina kohtuullista ja kenen taholta, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseessä oli nimenomaan henkilön päätöksistä tulevat reaktiot.

Tietysti oli tämän lisäksi paljon nauramista hänen sammakoilleen, mutta voidaan hyvin miettiä toimiko nämä asiat enemmänkin ekstrana hänen muulleen toiminnalleen. "Kaveri on sotahullu ja päästelee suustaan mitä sattuu".

Obamaan kohdistuva mustamaalaus perustuu enemmänkin hakemalla hakemiseen. Tietenkään se ei tässä vaiheessa muuta oikein voi ollakkaan, mutta on turha valittaa vielä siitä miksi Bushia kiusattiin mutta Obamaa ei.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ei tietysti pitäisi mennä henkilökohtaisten ominaisuuksien arvosteluun, mutta eipä se Bush ihan penaalin terävin kynä taida olla. Kaameasti virheitä ja mustavalkoisen "harkinnan" pohjalta tehtyjä ratkaisuja.

Youtubessa on muuten aivan loistavia Will Ferrellin Bush-imitaatioita, suosittelen.