Pientä avautumista kesä(t)öistä

Varmoja kesän merkkejä on kaksi. Ensimmäinen on se, että lehdissä itketään kesätyöläisten oikeuksista sellaisella paatoksella, ettei ensimmäistä kesätyötään aloittava nuori ymmärrä muuta kuin sen, että työnantajalla on valtavasti velvollisuuksia työntekijää kohtaa, mutta nämä oikeudet eivät velvoita työntekijää mihinkään, esimerkiksi tekemään työtään. En voi ymmärtää miten joku voikin olla niin välinpitämätön töidensä hoitamisessa, kuin monet kesäduunarit ovat. Ja sitten pitäisi vielä maksaa yli kymppi tunnilta.

Oma kesätyöni on varmasti jonkun työnvieroksujan mielestä melkoinen paskaduuni. Aloitan nimittäin päiväni noin puoli neljän aikaan aamulla, jolloin käyn jakamassa viitisen sataa sanomalehteä. Tämän jälkeen siirryn jakelukonttoriin ”varsinaiseen” työhöni, eli vastaamaan puhelimeen, kun vihaiset (ja usein humalaiset) ihmiset protestoivat lehden puuttumista. Työ on todellisuudessa monipuolista ja pääosin hauskaa, mutta kun joku juniori päättääkin jäädä aamulla nukkumaan tai siirtyy jakamaan lehtiä suoraan baarista, on päiväni totaalisen pilalla. Yritä siinä sitten ratkoa jotakin monimutkaista maaseutujakelun ongelmaa kun puhelin soi ennen kuin sen ehtii laskea kädestään (kyllä, työpuhelimeni on joku ufomalli joka voi soida vaikka luuri ei olisi paikallaan). Onneksi työrutiinin ylläpitäminen on sentään helppoa, sillä yksi vapaapäivä viikossa ei vielä riitä työtehtävien unohtamiseen. Tuntipalkkakin on melko kehno, eikä yötyöstä makseta mitään lisiä tällä alalla. Onneksi kovalla työllä saa kasaan melko hyvät kuukausiansiot, mutta silloin on todellakin tehtävä kovasti töitä. Kova työ tuntuu kuitenkin olevan vierasta osalle nykynuorisoa, joka mieluummin vain vastustaa kaikkea ja nukkuu puoleen päivään.

Toinen kesän merkki on lomastressiuutisointi. Siitä en kuitenkaan osaa mitään sanoa, sillä en ole lomaa viettänyt moniin vuosiin muutamaa päivää enempää. Tekisi joskus mieli heittäytyä toimeentulotuen varaan ja lipittää kaljaa koko kesä, ehkä silloin ymmärtäisin paremmin mitä elämäntapatyöttömien päässä liikkuu. Kyllä varmaan olisi kova lomastressi päällä. Todellisuudessa tämä lomastressin jokavuotinen jankuttaminen tukee sellaisten ihmisten ajattelua, jotka halveksuvat työtä. On selvää, että kun haukutaan työlleen omistautuneita ihmisiä siitä, että nämä pilaavat lomansakin tyhmyyttään, vahvistuu myös osalla ihmisistä ajatus siitä että työ on pahasta ja elämä muiden kustannuksella on jotenkin laadukkaampaa. Itse olen varmasti oikein paha ja tyhmä ihminen (tai sitten alistettu sorron uhri) kun eilen vapaa-ajalla kävin hoitamassa työasioita.

Lopuksi voisin vähän ihmetellä juhannusta. Saan juhannukselta kahden päivän palkan tekemättä mitään. En tosin käsitä miksi. Ei todellakaan ole työnantajan vika, että lehti ei juhannuksena voi ilmestyä. Minä haluan toki paljon palkkaa, mutta vain tehdystä työstä. Eipä ole ahneudella rajaa. Tosin tuleepa mieleeni sellainenkin kesäjakaja takavuosilta, joka yritti vaatia sunnuntailta kaksinkertaiset kilometrirahat! Tokihan bensa maksaa tuplasti sunnuntaisin ja autokin kuluu vähintään kahden päivän edestä.

Jos tästä vuodatuksesta pitäisi tehdä yhteenveto, niin se olisi se, että en voi sietää laiskoja ihmisiä, jotka eivät suhtaudu työhön sen vaatimalla täsmällisyydellä. Tekisi myös mieleni laittaa tähän joku sopiva työhön liittyvä sanonta, mutta en osaa valita sopivaa.

Nuku pommiin

Otsikko saataa hämätä jonkun luulemaan, että kirjoitan tänään vanhoista euroviisuista, mutta näinhän ei tokikaan ole. Olin suunnitellut kirjoittavani tänään Jyyn kunnallispoliittisesta ohjelmasta, mutta manailenkin kännykän akun öistä kärähtämistä, joka johti kolmen (3) tunnin myöhästymiseen ja vielä ensimmäisenä varsinaisena työpäivänä. Miten ihmeessä voi pari kuukautta vanha akku olla illalla täysi ja aamulla täysin kuollut? Pahaksi onneksi tänään oli vain sellainen päivä, että koko muu toimiston väki oli muualla ja vastuu siis minulla. Elämäni ensimmäinen töistä myöhästyminen (okei, joskus olen myöhästynyt muutamia minuutteja) korpeaa kyllä niin paljon, että en todellakaan suostu ottamaan palkkaa tältä päivältä. Olen aina vihannut myöhästyjiä, oli syy mikä hyvänsä ja etenkin jos ihminen ei vaivaudu edes heräämään ajoissa. Tästä lähtien käytän aina paristovarmenteista verkkovirralla toimivaa kelloradiota, jotta tällaiselta nöyryytykseltä vältytään jatkossa.

Lähi päivinä aion kirjoittaa Jyyn kunnallispoliittisesta ohjelmasta, joka on odotetusti melko kehno.

Keväthehkutusta

Tänään on pakko hehkuttaa muutamaa asiaa. Ensinnä tietenkin keväinen luonto, joka alkaa näytää parhaita puoliaan. Aurinko paistaa aamuisin niin kirkkaasti ikkunasta, että vapaapäivänäkään ei pysty nukkumaan yhdeksää pitempään. Pitäisi varmaan hankkia tummemmat verhot.

Toinen ja vieläkin hienompi asia on se, että sain tutkinnon kannalta pakollisen toisen vieraan kielen (ruotsihan on kotimainen kieli, vaikka sen pakollisuutta perustellaan Pohjoismaissa pärjäämisellä, hmm) suoritettua. En kylläkään koskaan tule väittämään, että osaisin saksaa, sillä koko kurssin aikana taisin puhua kolme sanaa saksaa. Enempää en tosin edes osaa, enhän päässyt viime syksynä edes alkeiskurssia läpi. No suoritettu mikä suoritettu.

Kolmas hehkutuksen aihe on tänään suoritettu laudatur 1-seminaari. Sekään ei tosin mikään akateeminen mestarisuoritus ole, mutta antaa toivoa gradun valmistumisesta jonain kauniina päivänä. Jonain päivänä kirjoittelen vielä tännekin gradun teemoista, niin ymmärrätte mistä johtuu jos pyörin kirjastolla tavallistakin tuskastuneemman näköisenä. Kari Palosen lukeminen ei ole aina sitä keveintä hupia.

Neljännen yliopistovuoden saldoksi muodostuu noin 20 opintoviikkoa, mikä on ihan siedettävä siihen nähden miten vähän olen lopulta opiskeluun tänä vuonna panostanut. En esimerkiksi muista olleeni kertaakaan tiedekuntatenteissä. Tosin puolet tästä opintoviikkomäärästä on johtamisen aineopintoja, joiden suorittaminen on pääosin huono vitsi. Etenkin minua ottavat päähän taloustieteellisen tenttimuodot: monivalintoja ja lyhyitä esseitä. Eihän tällainen yhteiskuntatieteilijä osaa mitään tiivistää puoleen sivuun.

Mitä ylioppilaskunnan ei tule tehdä

Jukka Torikka kirjoitti uusimmassa Jyväskylän ylioppilaslehdessä julkaistussa kirjoituksessaan JYY:ssä tehdystä aloitteesta 0,7% kehitysyhteistyöbudjetoinnin ottamisesta käyttöön ylioppilaskunnassa. Minun on pakko kommentoida sekä aloitetta että Torikan kirjoitusta.

Ensinnäkin ylioppilaskuntaan on pakko kuulua, mikäli mielii opiskella. Jo tämä on täysin riittävä syy sille, että ylioppilaskunnan tulee keskittyä vain niihin asioihin, jotka hyödyttävät suoraan jäseniä. Tämä tarkoittaa tiettyjä palveluita sekä voimakasta edunvalvontaa eri tasoilla. Yleensähän rahan syytäminen mitä mielikuvituksellisimpiin kohteisiin johtaa jäsenkatoon, mutta pakkoyhteisössä tämä ei ole mahdollista.

On myös täysin yhdentekevää perustella rahan haaskausta sillä, että rahaa kuluu vain muutama tuhat euroa. Vääryys on vääryyttä riippumatta mittasuhteista. On nimittäin niin, että kyllä pienille summille aina hyvältä kuulostavia käyttökohteita löytyy. Oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa, se ei kuulu ylioppilaskunnan hyväksyttävään toimintaan, mikäli se ei suoraan hyödytä jäsenistöä.

Torikka kirjoittaa:

"Ensimmäinen ryhmä kävi mielekästä keskustelua aloitteesta, toisella ei ollut mitään hajua mitä ovat maailman kaupan rakenteet ja kolmas vastusti rahan käyttöä mihinkään muuhun, kuin opiskelijoiden suoraviivaisimpien etujen ajamiseen."

Tämä ylimielisyys ja oman paremmuuden korostaminen on synkkää luettavaa. Mielekästä keskustelua ei siis ole se, jos kyseenalaistaa sen, ymmärtääkö jäsenistö tällaista rahan haaskausta. Tulee tunne, että mielekästä on vain esityksen kannattaminen, mieluiten toki kaksin- tai kolminkertaisena. Oma mielipiteeni on se, että tästä asiasta ei voikaan käydä mielekästä keskustelua, sillä tämä asia ei kuulu JYY:lle!

Torikalle tiedoksi: maailmankaupan rakenteita EI muuteta JYY:ssä ja hyvä niin, sillä sitä EI ole perustettu muuttamaan maailmankaupan rakenteita! Jos joku haluaa muuttaa maailmaa (kukapa ei haluaisi), siihenkin on olemassa erilaisia yhdistyksiä, joihin jokainen voi VAPAAEHTOISESTI liittyä. Jokainen voi myös VAPAAEHTOISESTI lahjoittaa rahansa ihan mihin haluaa. Köyhä opiskelija ei porvarihallituksenkaan aikana muutu niin rikkaaksi, että hänen rahojaan pitäisi lähettää väkipakolla kehitysmaihin. Mutta ilmeisesti tässäkään asiassa vasemmisto ei halua itse maksaa, se haluaa maksattaa muilla, väkisin.

Ja jotta ei tulisi väärinkäsityksiä: en ota tässä kantaa kehitysyhteistyön puolesta tai vastaan, kuten en kommentoi mitään tiettyjä prosenttilukuja. Tämä johtuu siitä, että tämä kirjoitus käsittelee ylioppilaskuntaa jolle nämä asiat eivät kuulu. Ajan tuhlaaminen tällaista asioista väittelemiseen vie väkisin resursseja opiskelijoiden asioiden käsittelyltä.

Käsialasta, jääkiekosta ja porvarihallituksesta

Manailin tänään raskaasti PRH:n virkailijan käsialaa yrittäessäni selvittää miltä osin Jykon sääntöjä pitää muokata. Epäselviä lyijykynämerkintöjä tutkiessani päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että tarvitaan vähintään egyptologia ottamaan selvää niistä hieroglyfeistä. Sitten muistin, että monet opettajani ovat kommentoineet omaa käsialaani samoin sanoin. Voin vain kuvitella miten ainakin lukioaikaset opettajani ovat kironnett alimpaan helvettiin monisivuiset koevastaukseni. Yliopiston tentaattoreilla lienee vielä mukavampaa, sillä käsialani on nykyään vieläkin huonompaa, johtuen siitä, että käsin kirjoittamista tulee harjoitettua vain tenteissä.

Nyt kun manailemaan päästiin, niin manaillaanpa samalla HPK:n joutumista säälittävään pronssiotteluun. Olin jo henkisesti varautunut olemaan pettynyt siihen, etten pääse juhlimaan mestaruutta, koska olen ratkaisevien finaalien aikaan Brysselissä. Tällä kaudella ehdin käydä vain yhdessä ottelussa ja senkin pilasivat harvinaisen huonokäytöksiset helsinkiläis kannattajat rumine jokerilippuineen. Miten voi aikuinen ihminen ollakin niin lapsellinen. Onneksi kuitenkin jääkiekkokatsomoissa käyttäydytään sentään paremmin kuin jalkapallopeleissä.

Yritän lähiaikoina kirjoitella auki tuntojani myös porvarihallituksesta. Mutta kyllähän se hyvältä tuntuu. Jo nyt on aistittavissa merkkejä positiivisuuden hengestä, jota porvarihallitus kykenee luomaan. Tosin eiköhän SAK pian avaa likaisen pelin.