Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

4.4.2007

Käsialasta, jääkiekosta ja porvarihallituksesta

Manailin tänään raskaasti PRH:n virkailijan käsialaa yrittäessäni selvittää miltä osin Jykon sääntöjä pitää muokata. Epäselviä lyijykynämerkintöjä tutkiessani päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että tarvitaan vähintään egyptologia ottamaan selvää niistä hieroglyfeistä. Sitten muistin, että monet opettajani ovat kommentoineet omaa käsialaani samoin sanoin. Voin vain kuvitella miten ainakin lukioaikaset opettajani ovat kironnett alimpaan helvettiin monisivuiset koevastaukseni. Yliopiston tentaattoreilla lienee vielä mukavampaa, sillä käsialani on nykyään vieläkin huonompaa, johtuen siitä, että käsin kirjoittamista tulee harjoitettua vain tenteissä.

Nyt kun manailemaan päästiin, niin manaillaanpa samalla HPK:n joutumista säälittävään pronssiotteluun. Olin jo henkisesti varautunut olemaan pettynyt siihen, etten pääse juhlimaan mestaruutta, koska olen ratkaisevien finaalien aikaan Brysselissä. Tällä kaudella ehdin käydä vain yhdessä ottelussa ja senkin pilasivat harvinaisen huonokäytöksiset helsinkiläis kannattajat rumine jokerilippuineen. Miten voi aikuinen ihminen ollakin niin lapsellinen. Onneksi kuitenkin jääkiekkokatsomoissa käyttäydytään sentään paremmin kuin jalkapallopeleissä.

Yritän lähiaikoina kirjoitella auki tuntojani myös porvarihallituksesta. Mutta kyllähän se hyvältä tuntuu. Jo nyt on aistittavissa merkkejä positiivisuuden hengestä, jota porvarihallitus kykenee luomaan. Tosin eiköhän SAK pian avaa likaisen pelin.

21.3.2007

Ohi on!

Nyt on sitten vaalit käyty ja voitto saavutettu. Valtakunnallinen tulos oli niin murskaava, että melkoinen demokratian helveksuja täytyy olla sen, joka rohkenee sinivihreää hallituspohjaa vastustaa. Sitä tosiasiaa ei voida ohittaa, että sosialismin kannatus ei ole koskaan ollut maassamme yhtä vähäistä kuin se on nyt. Kohta saamme toki kuulla naurettavia väitteitä siitä, miten hyvinvointiyhteiskunta tuhoutuu pahojen porvarien toimesta. Sanonpa vain, että eduskunnassa ei ole ensimmäistäkään hyvinvointivaltion vastustajaa.

Hennariikan vaalitulos oli myös uskomaton. 1492 (neljänneksi eniten kokoomuslaisista!) ääntä on käsittämätön määrä, etenkin ennalta tuntemattomalle nuorelle, jolla ei ole kummoistakaan budjettia. Kampanjapäällikkönä voisin toki röyhistellä rintaani ja olla ylpeä. Totuus vain on toisenlainen. Suurin osa tuloksesta on yksin Hennariikan oman työn tulosta. Kampanjapäällikkönä ja Jykon puheenjohtajana joudun tunnustamaan, että mikäli olisin hoitanut hommani paremmin, olisi Keski-Suomessa nyt kaksi kansanedustajaa ja Hennariikka olisi varakansanedustaja. Virheitä tehtiin taatusti muidenkin leireissä, mutta yksikin parempi onnistuja olisi sen toisen paikan tuonut.

Mutta vaalivoitto on kuitenkin saavutettu ja se on tärkeintä. Jälleen kerran olen saanut olla mukana oppimassa paljon paitsi politiikasta, myös elämästä. Myönnettävä on myös se, että vaalien jälkeen on vaikeata palata normaaliin elämään eli gradun kirjoittamisen pariin. Ehkä se sinisen tolpan nousu tuo voimia myös siihen.

17.3.2007

Äänestäkää!

Huomenna on sitten äänestyspäivä. Käykää hyvät ihmiset äänestämässä kokoomusta, sillä toista punamullan nelivuotiskautta te ette halua. Minä ainakaan en halua, en sitten millään.

10.3.2007

Etelä-Savon äänestysvinkki

Etelä-Savossa on useita hyviä ehdokkaita.
Olli Nepposen edustaa kokemusta ja Marianne Kuukkanen nuoruutta, eikä unohtaa sovi myöskään Lenita Toivakkaa.
Minun listallani ykköseksi nousee kuitenkin Pertti Oksa. Tutuistuin Oksaan syksyn aikana ehdokasakatemiassa ja hän muutti kertaheitolla käsitykseni savolaisista. Oksasta ei voi olla pitämättä. Pertti Oksa tietää myös miten pannaan olutta ja kasvatetaan ruusuja.

Lapin äänestysvinkki

Lapissa eivät kasva edes puut kunnolla, mutta näköjään siellä kasvaa hyvä seuraaja Jari Vilenille: