Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

22.4.2009

Miksi Soinille lahjoitetaan näkyvyyttä?

Tulevia EU-vaaleja tuntuu määrittävän se, kuka suurten puolueiden ehdokkaista kykenee laukomaan nasevimpia kommentteja Timo Soinista. En ymmärrä miksi näin tehdään. Puolueiden kannattaisi viheltää peli tältä osin poikki, sillä koko pelleily vain antaa Timo Soinille ylimääräistä näkyvyyttä. Lisäksi tämä voi saada jonkun kuvittelemaan, että EU:sta eroaminen olisi jokin vaihtoehto. Pitäisi miettiä enemmän sitä, mitä EU:lla tehdään, kun siihen onneksi kuulumme. Tämän on mielestäni parhaiten kiteyttänyt Sofia Vikman: "EU on menestystarina, mutta projekti on kesken".


Monilla Soinia arvostelleella olisi substanssiosaamista tehdä järkeviä ulostuloja, joilla saisi myös näkyvyyttä. Nyt sen sijaan annetaan näkyvyyttä Soinille, jonka poliittiset avaukset, jos niitä edes on, ovat ala-arvoisia. Itse en pidä Soinia edes kovin kummoisena retoorina, vaikka media tällaista kuvaa haluaa pitää yllä. Monimutkaisten asioiden tarpeeton yksinkertaistaminen ei edes paljon poikkea valehtelemisesta!


Populismista gradunsa tehnyt Soini haluaa mennä Brysseliin taistelemaan EU:n perustuslakia vastaan. Joko hän ei tiedä, että areena on väärä, tai hän valehtelee. Kumpi lienee pahempi vaihtoehto?


Onko Soinilla tai perussuomalaisilla (jos näitä kahta voidaan edes erillisinä asioina pitää) mitään muuta viestiä kuin:

1) Vanhat puolueet…

2) …missä EU, siellä ongelma!

3) Pieni ihminen…

Valta on Soinille itseisarvo, se, mitä vallalla tehdään, selviää vasta kun Soini on mustan auton kyydissä.


Lisäksi persujen liepeillä pyörii itseään maahanmuuttokriittisiksi kutsuva joukko. En heidän asiastaan ole ratkaisevasti eri mieltä, mutta maahanmuuton kielteisten puolten merkityksestä kylläkin. Eikä tämä porukka tunnu haluavan edes tilannetta muuttaa, sillä silloin heiltä menisi harrastus alta. Tällä porukalla on paljon opittavaa yhteiskunnallisten asioiden perusteista. Sääliksi käy Halla-ahoa, jonka maine ryvettyy ikiajoiksi amatöörien puuhastelun takia.


Maahanmuuttokriittinen puolue (tai mitä valitsijalistaa he puuhaavatkaan) on ajatuksena yhtä naurettava kuin piraattipuolue (siis se porukka, joka ei halua maksaa mistään, ei se Somalian rannikolla riehuva jengi). Millään muulla kuin yhdellä yhteiskunnan kapealla sektorilla ei ole näille ihmisille mitään väliä, kaikki on kaupan kunhan somalit karkotetaan ja uusimmat pelit ja elokuvat saa vapaasti varastaa.


Vielä tiedoksi: Lähden kohta Pariisiin, josta palaan sunnuntaina, joten en pääse vaahtosuisten anonyymien kommentteihin vastaamaan tuoreeltaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olenpa tikkana paikalla anonyymina ja kommentoin vaahdoten Tikan vaahtoavaa kirjoitusta kysymällä, että onkohan nyt Tikan mielestä ainoaa "substanssiosaamista" EU:n ylistäminen Stubbin tai jonkun nevöhöörd-Vikmanin tapaan. Kokoomuslaisen on naurettavaa kutsua naurettavaksi puoluetta, joka on ihan yhtä paljon yhdellä asialla kuin pääoman etuja ajava Kansallinen (sic!) Kokoomus.

Bon voyage, le petit bourgeoise! (tai jotain sinnepäin...)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy myöntää, että aika hyvä blogipostaus tällä keraa Tikalta. Enemmän tällaisia ja vähemmän niitä viiden pennin provoja ituhipeistä ja ilmastofasisteista, niin saattaa vieraskirjassakin olla meno hiukan asiallisempaa.

Itse olen hyvin pitkälti samaa mieltä Tikan kanssa Soinista ja EU:sta, ja kun kirjoitus on vielä näin hyvin tiivistetty, niin annan Tikalle arvosanaksi tällä kertaa ysin (9)!

Kiusallani anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat Soinista ja siitä kuinka Soinista ei saisi puhua. Meniköhän nyt ihan oikein?

Markus kirjoitti...

Mitenkäs muut yhden asian puolueet? Joku vastustaa ilmastonmuutosta vastustamalla ydinvoimaa. Joku vaalii kieltään. Joku taas uskonnollista vakaamustaan jne.

Yhtä kaikki. Jos yhden asian puolue saa huommatavan kannatuksen, on muiden syytä tarkistaa suhtautuminen asiaan. Nythän kommunistitkin vihertävät. Kuulemma eivät enää kateudesta, vaan luonnon puhtaudesta.

Ehkä niiden, joilla valta on, pitäisi muuttaa politiikkaansa ennen yhden asian puolueen merkittävää kasvua. Puolueella pitäisi olla korvat, kuulemma. Ja poliitikoilla munat. Ettei käy kuin demareille.