Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

14.12.2011

Jyrkkä ei koirille


Olen viettänyt puolitoista viikkoa anoppilassa koiravahtina. Kesälomallakin tuli käytettyä samaan toimeen viikon verran. Ja olipa koira meillä kotonakin joskus alkuvuodesta jonkun päivän.

En kuolemaksenikaan keksi mitään syytä, miksi hankkisin tuollaisen eläimen omaksi. Se herättää aamulla aivan liian aikaisin vinkumalla ruokaa. Sitten sitä pitää kiskoa pari kilometriä hihnan perässä keskellä pimeintä yötä. Ja töistä pitää kiirehtiä takaisin, jottei pieni peto sotke eritteillään koko taloa. Syödä et saa rauhassa kun eläin kerjää vieressä ja on valmis nappaamaan jokaisen putoavan murun.

Kannatan lämpimästi sitä, että koiranpaskat on kerättävä kaduilta, mutta en henkilökohtaisesti pidä sitä erityisen miellyttävänä toimenpiteenä. Mutta pahinta toki oli se, kun koira oli sotkenut yön aikana itsensä korviaan myöten omaan ulosteeseensa. Luulisi nyt sen verran olevan järkeä!

Jos jakaisin tyypillisen viher-vasemmistolaisen keinovalikoiman, niin vaatisin kieltoa lemmikeille, ainakin taajama-alueilla. Tai sitten kaivaisin taskusta toisen viher-sosialistien lempivälineen eli korkean vero-nimellä kulkevan sakkon. Mutta kyllä noissa eläimissä on riittävästi riesaa omistajillen. 

Meille ei koiria tai muita eläimiä tule kuin ruokapöytään.

ps ja vihreän langan on turha kirjoittaa että nyt se Tikka aikoo syödä meidän koirat...

LISÄYS: Tämä kyseinen koira ei muuten edes hauku juuri koskaan. Ja toisena: Kyllä, minulla oli lapsena kaksi koiraa, jotka olivat hyviä ystäviäni. Niitä sentään oli hoitamassa yhteensä kuusi ihmistä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä Eero vaan hanki lapsia. Tunnistin tuosta kaikki samat ongelmat, jotka mulla on nyt päällä. Lapset herättää ihan liian aikaisin aamulla. Niitä täytyy lykkiä kärryillä kilometri tolkulla kerran tai kaksi päivässä. Ne roikkuu jalassa juuri silloin, kun yrität syödä (erityisesti aamulla).

Tai sitten toi koiravahti toimii vain hyvänä kouluna lapsia ajatellen ja ois suositeltavaa kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

No voi kyynel! Porvarit ovat raukkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Jyrkkä EI tikoille...

Anonyymi kirjoitti...

Voi Eero sinua. Minun koirani ei herätä aikaisin aamulla eikä sotke eritteillä koko kotia vaikka tulisinkin myöhemmin. Minun koirani ei kerjää, eikä hauku - kuten ei sinunkaan hoitokoirasi. Koiraani on ilo käyttää ulkona, sillä nautin ulkoilusta, kuten sekin.

Koiran mielekkyys on koulutuskysymys, alusta loppuun. Mikäli omistaja on heikkotahtoinen, koira alkaa hallita ja tehdä tuhojaan. Kun hierarkia on kunnossa, koira on loistava, säyseä ja aina iloinen ihmisen paras ystävä. Valitettavaa että sinun kokemuksesi ovat olleet päinvastaisia.

T. Pelätty viher-vasemmistolainen koiranomistaja

Anonyymi kirjoitti...

Niin on oma äitiskin pessy sua aikanaan ku oon paskonu sänkys täyteen yön aikana

Anonyymi kirjoitti...

Eero, vaikuttaa siltä että kyseinen koira on vain TODELLA huonosti koulutettu. Mielipiteesi koirien omistamisesta rajoittuu siis huonosti käyttäytyvään yksilöön, joka omistajien viitseliäisyyden vähäisyyden johdosta mm. pyörii omassa ulosteessaan (MITÄ?!?!?!?!?). Eläin ei kerjää, jos sitä ei ole siihen ole rohkaista = annettu ruokaa pöydästä. Eläin ei sotke taloa omalla ulosteellaan, jos se on saanut riittävästi virikkeitä ja ulkoilutusta. Jos koiran hommaa, on oltava riittävästi aikaa ja selkärankaa sen kouluttamiseksi...