Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

22.9.2008

Kuntavaalit 2008

Olen viime aikoina saanut kyllästymiseen asti vastailla kysymyksiin siitä, mitä teen kuntavaaleissa 2008. En ole ehdolla. Tämä johtuu kahdesta yksinkertaisesta seikasta. Ensinnä haluan vihdoinkin saada graduni valmiiksi ja paperit ulos yliopistosta. Toiseksi rahatilanteeni ei missään tapauksessa mahdollistaisi riittävän näkyvää kampanjaa. Toki Jyväskylän kaupunginvaltuusto olisi kiinnostanut, mutta nyt ei ole sen aika. Jokainen joka olisi minua äänestänyt löytää varmasti Kokoomuksen listalta itselleen minua paremman ehdokkaan!


Toimin kuitenkin vaaleissa hyvän ystäväni Heikki Sivosen kampanjapäällikkönä. Olen tuntenut Heikin jo muutaman vuoden ajan, joten minun ei tarvinnut montaa hetkeä harkita, kun hän pyysi minua mukaan kampanjaansa. Heikki nimittäin hoitaa hommansa moitteettomasti, sen olen nähnyt aivan tarpeeksi monen luottamustehtävän osalta. Hyvin maltillisena ihmisenä Heikki tulee myös toimeen kaikkien kanssa. Kannattaa siis tutustua ehdokkaaseen paremmin hänen vaalisivuillaan tai blogissaan.


Käykää myös äänestämässä Heikki Sivosta keskisuomalaisen varjovaaleissa

Ei kommentteja: