Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

10.3.2007

Oulun äänestysvinkki

Oulu onkin paha nakki, en ole siellä koskaan edes käynyt. Asepalvelusta suorittaessani tosin ajoimme junalla ohi. Oulu on liian pohjoisessa minun makuuni. Oulun vaalipiiristä kuitenkin löytyy myös ehdokkaita.

Tuulikki Ukkola 145 Eksyin joskus vahingossa Ukkolan blogiin ja nyt olen vakiovieras. Ukkola todellakin uskaltaa sanoa sen, mistä monet vaikenevat. Äänestäisin! Tältä osin hän muistuttaa lukioaikaista uskonnon ja psykologian opettajaaani. Tämä opettaja toimi Ukkolan tavoin aikoinaan liberaaleissa. Tässä yhteydessä voinen paljastaa synkimmän salaisuuteni: äänestin kyseistä opettajaa vuoden 2000 kuntavaaleissa, hän oli sitoutumattomana kepun listalla. Arvatkaa hävettääkö tämä ainoa kerta kun olen äänestänyt muuta kuin kokoomusta.

Marko Paalavuo 138 on ehdokas jota suosittelen aidoille duunareille
Miika Kopperoisesta 135 kuulemme varmasti tulevaisuudessa

Ei kommentteja: