Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

28.12.2006

Lomailua

Toiminnot: 

Kiireisen syksyn jälkeen joululoma on enemmän kuin paikallaan. Tarkoitukseni oli raataa lehdenjakajana niin paljon kuin vain ehdin, mutta auton hajoaminen johtikin täydelliseen laiskottelulomaan. Puoleenpäivään nukkuminen ja elokuvien katselu tekee välillä ihan hyvää. Kotipaikkakunnalla (Hämeenlinna) lomailemisessa on sekin hyöty, ettei tarvitse itse laittaa ruokaa.


Hyvää tekee myös pieni tauko jatkuvasta lehtien lukemisesta. Toki Hämeen Sanomat tulee päivittäin luettua. Joskus tulee pohdittua liikaakin uutisten taustoja ja vaikutuksia, mutta nyt mieleeni tulee vain kaksi kiinnostavaa uutista parilta viikolta. Toinen on luonnollisesti Etiopian ja Somalian konflikti, josta en tälläkertaa sano mitään. Ruotsista sen sijaan tuntuu uuden hallituksen myötä tulevan myös hyviä uutisia. Jos Ruotsissa todella aletaan pakottaa koulukiusaajat vaihtamaan koulua, otetaan askel oikeaan suuntaan. Mikäli loputon rikollisen ymmärtäminen todella jotakin auttaisi, olisi rikollisuus jo Ruotsista kadonnut. En sinänsä vastusta kiusaajan auttamista, mutta nykyisin se tapahtuu lähes poikkeuksetta uhrin kustannuksella.


Loman kiireettömyys pitää sisällään myös haittapuolia. En ole juurikaan jaksanut harrastaa liikuntaa, mutta jouluruokia on kulunut sitäkin enemmän. Uudenvuodenlupauksia ei siis tarvitse kaukaa hakea. Lupaan siis täysin julkisesti: vähemmän ruokaa ja etenkin juomaa, enemmän liikuntaa.


Muitakin uudenvuodenlupauksia olisi varmaan syytä tehdä, sillä Joulupukki oli tänä vuonna erityisen saita. No oikeastaan tämä johtui siitä, että kielsin ihmisiä antamasta lahjoja. Itse ostin lahjan ainoastaan erään hyvän ystäväni kahdeksankuiselle vauvalle, loput lahjarahat menivät hyväntekeväisyyteen. Vuohi Afrikassa tuo varmasti enemmän iloa kuin jokin turha härpätin Suomessa.


Lopuksi vielä huomioita blogin kävijöistä. Näköjään blogini on päässyt useammankin blogin linkkilistoille. Kiitos siitä! Kävijämäärän kasvaessa täytyy ilmeisesti muuttaa vähän tyyliä. Nykyisin kirjoitan lähinnä mitä mieleen tulee, sen tarkemmin etukäteen miettimättä, jatkossa ehkä pitäydyn yhdessä teemassa kirjoitusta kohden sekä pyrin pääsemään hieman syvemmälle aiheisiin. Ehkä näin joku joskus vaivautuu jopa kommentoimaan.

Ei kommentteja: